Töissä ollaan juu, mutta flunssa ei "ihan" ole vielä voiton puolella. Tämä on näköjään sitä, kun kerää räkää viikon ja siitä vasta ilo repeää :) Nyt ei enää kurkku ole kipeä, mutta niistää saa tasaisesti -mitään ei kuitenkaan vielä oikein tunnu irtoavan. Ääni maassa, mutta yleisvointi on hyvä. Taas kävi niin (mulle käy aina!) että huonoin olo on silloin, kun mitään oireita ei vielä näy päälle päin. Nyt on jo muutama voivotellut töissä, kun oot niin huonona... Nii-i, eilen ja edellispäivänä mä kyllä oikeasti olin huonona =)

Purolangasta, kun on muutama siitä kysellyt, olen siis neulonut siitä sen ison trumpettihihaisen ja massiivikauluksisen villapaidan -mutta nyt Novita on poistanut sen ohjeen näköjään tuolta julkisilta. Lankaa siihen kului 750g enkä siis huomannut tuota langan heikkoutta tuota neuloessa lainkaan. Langassa on aavistuksen paksumpia kohtia, mutta päinvastoin, mitä kerällä tuntuu, ei ole hankalaa neulottavaa höttöisyydestä huolimatta. Kun sitä kutoo, menee "karvat kasaan" eli mulla ainakin kun on hivenen kireä käsiala niin vissiin puristan sitä lankaa sen verran, ettei mitään karvoja huomaa :) Vitosen ja Kutosen puikoilla tulee nopeasti valmista ja ne värithän on ton langan ehdoton plussapuoli.

Mä kyllä tykkään -ja varsinkin kun kerrankin on kerähinta kohtuullinen (meitin euromarketissä 2,95e/kerä) niin viitsii vähän isompaankin hommaan ryhtyä. Kyllä mä varmaan loppuen lopuksi kaikki värit kahlaan läpi, mutta nyt on kokeiltu kaksi, ja molemmat on hienoja. Ainoa ärsyttävä puoli on, että joka kerään on jossain muodossa tungettu vihreää, mikä ei kyllä sykähdytä yhtään. En tiedä mistä mun vihreäkammo on peräisin, mutta en vaan tykkää, niin en tykkää :)

Jorsesta ei oo puhuttu mitään pitkästä aikaa! Poika voi hyvin, ja opettelee joka päivä malttia ja malttia ja malttia... Se on se mikä hällä nyt klikkaa, tässä vaiheessa ollaan siinä pisteessä, että kaikki häiriö on liikaa. Varsinkin ihmiset, kun ne on kaikki niin i-h-a-n-i-a. 5kk on vasta mittarissakin, eli ei nyt voi karseesti vaatia, mutta pakko on aloittaa harjoittelu jo nyt, jotta ei olla ihan metsässä sitten kun pitäisi jo "vähän" osata.

Hyi minua, en ole muistanut ilmoittaa meitä sinne pentutokoon. Muutaman kerran yritin soittaa, mutta kun ei vastattu, niin unohdin koko jutun. Nyt tuli mieleen, pitää vissiin laittaa kännyyn hälyytys että muistaa.

Täällä sataa ja on jotenkin niin masentavaa, kun lehdet alkaa jo tippua puista! Työpaikan ikkunasta näkyy metsä -joo, ihan karseet näkymät... ;) Yleensä tuolla näkyy elukoita näin aamutuimaan, tällä viikolla oon bongannut: kyyhkyn, kissan, oravan sekä fasaanin. Nyt ei oo ketään syömässä, kun kerran sataa. Pikku hiljaa se syksy sieltä vaan tulee.

Nyt vaan odotetaan sitä sukkasatoa, mä eilen jo asettelin Viper seiskaveikat olohuoneen pöydälle odottamaan... Tiistai, tulis jo tiistai...