Vihdoin jotain valmista (tänä vuonna). Nämä siis aloitettu ja lopetettu tänä vuonna. Projekteja mulla on kesken niin paljon, että ihan "motivoitumisen vuoksi" ajattelin ne kuvata ja laittaa kummitelemaan sivupalkkiin -josko innostaisi tekemään loppuun -jossain vaiheessa...

Tein siis tytölle päiväkotisukat. Mä inhoan kutoa pelkkää suoraa, joten kaivoin "vaan jonkun" kuvion, mikä oli "aivoton" ja tällä kertaa se oli Drops:sta löytynyt mallikuvio täällä. Silmukoita loin 7 veikasta 40s ja vähän sovelsin tuota kavennuspuolta niin, että jalkateräosuus on 38 silmukalla. Tytöllä on tosi kapea jalka, ja kun kerran ei paljoa joustinta ole kehissä otin varman päälle -että varmasti pysyvät jalassa. Ihan tyköistuvat niistä tulikin -eikä jäänyt mitään ylimääräistä rypistymään kengän sisään.

Lanka vaan loppui juuri 5krs ennen valmistumista (tottakai!) eli purkuun meni molemmat kärjet. Vähän harmitti ja mietin jo, että ostanko vaan uuden kerän tuota keltaista (joka oli alunperin tarkoitus "hävittää" näihin sukkiin) päätin kuitenkin tehdä vain valkoiset kärjet. Tyttö olikin yllättäen tästä ihan innoissaan, koska nyt hänen sukassaan on lunta kärjessä... Tuota ei toki äitikään ollut tullut ajatelleeksi, ja taas tuli todistettua tämä aikuisen ihmisen suppea ajatusmaailma :)

Nyt aloitin tekemään kutomalla hametta tytölle, hän kun rakastaa hameita. Nyt on vaan toi kylmää pitää hametta, joten päätin sellaisen kutoa, kun kiva mallikin löytyi täältä. Nyt siis tikutellaan Mummojen ohjeella Maikkia :) 7 veikkaa onneksi löytyy varastosta, kiitos 3kpl / 10 eurolla tarjousten... Lisää vaan pitää varmaan ostaa yhtä väriä, kun alunperin olin kaikki seiskaveikat suunnitellut sukkiin, joten pääpiirteittäin olen ostanut vain kerän / väri.

Katsotaan kuinka kauan tuon tikuttamiseen menee. Tämän päivän olen ainakin päättänyt pyhittää kutomiselle, koska viikonloppuna tuli taas viipotettua siihen malliin, että pikkuinen lepo on ihan paikallaan.

Tähän loppuun vielä otokset sukista yksinään ja käyttäjän päällä:

1263204543_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1263204561_img-d41d8cd98f00b204e9800998e