Siis elämä, mä en muistanutkaan millaista on kutoa pakon edessä. En oikestaan koskaan kudo mitään "kun on pakko" ja "johonkin päivämäärään mennessä" koska teen sitä omaksi ilokseni.

Ilo on tästä työstä kaukana. Eilen isäntä sovitti sukkaa jalkaan, ei kuulemma oo yhtään sellainen kuin pitäisi. Melkein oli mies sukka kurkussa. Mies vaikeni yhdestä katseesta, hipsi hiljaa tekemeään iltapalaa -kysyi otanko minäkin, murahdin jotain, iltapala tuli ilman sen enempää kommunikointia. Puhuimme toisillemme jälleen tunnin kuluttua -viesti taisi mennä perille. Sukkiahan mies pitää vaikka väkisin.

Toisen suhteen mennään kärkikavennuksissa -voiton puolella siis kohta projekti. Sitten alkaa se toisen tekeminen.

Eilen sain uutta pontta kutomiseen, olin kokonaan unohtanut, että olen ensi viikon lomautuksella. Taas alkoi vilistä kaikenmaailman visiot päässä -mitä sitten teen kun on aikaa! Eli viikonloppuna (jos vain SUINKIN) on väännettävä Viperit loppuun -että pääsen oikeasti tekemään jotain KIVAA :) Siinä ehkä riittävästä porkkanaa, että sukat oikeasti valmistuvat.

Viikonloppuna on Jorsen pentutreffit Nurmijärvellä, ihanaa nähdä kaikki muutkin 4 veljestä, ja katsoa miten paljon on pojilla eroa. Mukana on myös sekä isä että äiti, eli oikein perheen yhteistapahtuma siis :D