Meillä jatkui istutukset, pienen tauon jälkeen.

Jorpulle oli vissiin viime istutuskerralla mennyt jotain sopimatonta kurkusta alas, koska ripuloi tunnin ajan ihan vettä. Keitin sille puuroa ja annoin kolme lusikallista vedellä terästettynä -jotta tuli velliä. Ja sen päälle vissiin massu rauhoittui kun yhden ulkoilukerran jälkeen jo nukkui tyytyväisenä. Tämän episodin jälkeen kuitenkin meidän yhdessä pesemämme matto täytyi pestä uudelleen. Nyt on varmuuden vuoksi eteisestä otettu kaikki matot pois, jos vielä uusiutuu. Kuitenkin jo 3 tuntia mennyt, ja normaaliruokakin meni kaikki kerta heitolla, eli luultavasti oli vaan joku ohimenevä juttu.

Sain idean, millä alkaa täyttämään sitä "tyhjää" varjoisaa nurkkaa. Siirsin lammenrannalta kesämökiltä saniaisia, koska tuo kohta on melko kostea, ja myös varjoinen. Katsotaan miten selviävät talven yli. Yleensä nämä siirrettynä (kutsutaan myös kotkansiiviksi) kestävät hyvin, kun tekee ennen kokonaan avautumista. Parempi olisi ollut, kun olisivat olleet vielä pienempiä, mutta eipä tullut aikaisemmin mieleen. Lammen rannalla (huippukosteaa) nämä kasvavat älyttömän kokoisiksi, osa melkein puolitoista metrisiksi, mutta tässä paikassa tuskin niin komeiksi äityvät. Tuolla on niille kuitenkin hyvä paikka, koska saavat levitä ihan miten tykkäävät -ja isännällekin on jälleen vähän vähemmän nurmikon ajoa. Meillä minä ajan ne kohdat työnnettävällä missä on jotain istutettuna :)

Tietenkin Jorma oli myös mukana tässä projektissa, ja hän myös varmisti pohjan möyheyden, ja hänen oli myös vähän etutassuilla avustettava, koska oli jäänyt ilmeisesti jotain paakkuja

1243190703_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä valmis istutus, yhteensä viisi saniaista siirsin nyt tällä kertaa, katsotaan miten nämä pärjäävät talven yli, ja siirretään sitten lisää (ainakin lammen rannalla näitä riittää!)

1243190664_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jorsen naama on alkanut myös kaveta (ja tuskin johtuu tämän päiväisestä tunnin pahoinvoinnista :D)

1243190584_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ilmeisesti se pentumaisuus on häipymässä myös näiltä osin.

Puruluut maistuu kiihtyvällä tahdilla, vissiin myös vähän ikeniä kutisuttaa.

1243190609_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tassut on edelleen valtavat, korkeutta tuntuu tulevan joka päivä lisää, saa nähdä millainen hurmuri tästä oikein kehkeytyy :)

Lisää puutarhaa, otin kuvia tulppaaneista, koska oon niistä niin innoissani. Penkistä tulee tosi kiva! Huomasin, ettei penkissä ole yhtään yksiväristä vaan kaikki ovat kaksivärisiä

Tässä aukeamistilanne molemmista päistä

1243190933_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1243193248_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lisäksi otin hienoimmista väreistä lähikuvaa, tämä ensimmäinen on mun ehdoton suosikki (onhan siinä vaaleanpunaista...)

1243191019_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1243191041_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1243191066_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lisäksi istuttelin (ja mies tietty auttoi siinä kuopan kaivuussa) ;) alppiruusun omalle paikalleen. Takana näkyy tontin ainoat punaiset tulppaanit, jostain syystä niitä ei ole enempää siunaantunut (vielä...)

1243191174_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja sitten laittelin kaivon ympärystää uusiksi. Eilen jo istuttelin noi ruukuissa olevat krassit ja tuoksuherneet, mutta tänään ja yöllä on tuullut niin paljon, että näyttäisi siltä, ettei yksikään jää henkiin. Jäädään odottelemaan, mutta jos kupsahtavat, täytyy tilalle suunnitella kesäkukkia. Tarkoituksena olisi, että ruukuissa olevat krassit kiipeisivät kaivon reunaa pitkin (siinä on tukilangat) ja sitten alkaisivat kukkia sitä vasten. Hajuherneiden on taas tarkoitus kiivetä nuo pilarit ylös ja sen jälkeen lähteä vaakaan tuota poikkipuuta pitkin. Saa nähdä onko liian yltiöpäinen suunnitelma.

1243190752_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lisäksi tuli siirrettyä myös lemmikkejä, ne on niin kauniita! Niille väkersin tuollaisen pikkuisen oman penkin, sen talven kestävyydestä ei kanssa ole takuita, multaa on niin vähän.

1243190790_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1243190819_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Istutuksen jälkeen eivät kukat ole ihan kuvauksellisimmillaan (kyllä suomen kieli on ihanaa!) Mutta tässä myös otos kultapalleroista joita siirsin koira-autauksen viereen, jossa saavat alkaa myös rehottaa ihan vapaasti :) Ellei joku ehdi aitauksen sisäpuolelta syödä niitä ennen...

1243191120_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Talon hiljaisin ja rauhallisin kotieläin sai myös uutta sisältöä elämäänsä

1243191216_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja talon seinustallekin oli laitettava vähän elävää kukkasta, niiden silkkikukkien tilalle

1243191260_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Valkoista lobeliaa laitoin myös pariin amppeliin kasvamaan, josko jossain istutuksessa sitä vielä tarvitaan, tai sitten saavat olla sellaisenaan.

Sain myös appiukolta kotoa noudettuna sian syöttökaukalon -AAAH siihen mahtuu vaikka kuinka paljon kesäkukkia! Betoninen suorakaiteen muotoinen kaukalo, mikä onnenpotku, ja luolamies nostelee kulmakarvojaa "vieläkö tähän pihaan tarvitaan lisää kukkasia??!" Kyllä rakas avomieheni, tässä pihassa on vielä NIIN paljon paikkoja, joista et ole koskaan voinut edes uneksia, että niissäkin voi kasvaa joskus kukkia... Näet vielä....