Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Turinoita ja tarinoita lähellä sydäntäni olevista asioista. Lapsista, kutomisesta, puutarhasta ja tietenkin perheen karvaisista jäsenistä; unohtamatta sydämeni valittua luolamiestä {#emotions_dlg.foot_in_mouth}

17.03.2011 - 11:53

Tässä herralla potta päässä. Maanantaina oli leikkaus ja torstaina piti laittaa potta päähän, haavaa alkoi vissiin sen verran kutittamaan, ettei malttanut enää antaa laastarin olla. Jätin laastarin ihan varoiksi haavan päälle, vaikka ison siteen otinkin toisena päivänä pois.

Haava itsessään ei ole kovin kaunis

Vaikka siis toki on haavaksi kaunis, siis ei punoita eikä repsota mistään. En vaan oikein osaa arvostaa tuollaista "kanankoipea" :) Lisäksi noi hakaset näyttää tosi ronskeilta, mutta toki, eihän tuollaisessa paikassa mitkään pikkutikit pysyisikään.

Selvästi alkaa myös olla koiralla tylsää, eilen jo kaiveli omasta lelulaatikostaan vanhoja puruluita... Mielenosoituksellisesti niitä sitten rouskutti menemään oikein roppakaupalla :) Tänään ostin kauppareissulta uusia, ettei tule ainakaan puutosta tällä saralla. Harmi vain, että meidän puodeissa on melko suppea valikoima isoja luita, Jorsen leuoissa kun ei mitkään 10cm purukapistukset oikein kestä.

16.03.2011 - 08:53

Nyt on päivä 3 leikkauksen jälkeen, ja koira alkaa olla (nupin sisältä) melko oma itsensä. Mikä tietenkin luo haasteita tähän hitaaseen elämään. Jorse reppana ei käsitä, että mikä ihme tota koipea nyt oikein riepoo...

Siteen on jättänyt rauhaan eikä muutenkaan ole (ainakaan vielä) osoittanut kiinnostuksen merkkejä repimismielessä leikattuun jalkaan. Saa olla siis ilman kauluria kun olemme samassa tilassa. Jos jää yksin, alkaa "kauhujen kidutuskammio" eli hänelle laitetaan kauluri. Ilmeestä näkee, että ei oo ihan kaikkein suosituimpia vekottimia Jorsen arvostusasteikossa :) En nyt kumminkaan tahdo ottaa mitään suurempia riskejä tän paranemisen kanssa eli varmuus ennen kaikkea. Siteen saa onneksi ottaa jo tänään pois.

Jorse yritti aamulla jo ottaa juoksuaskelia, pääsi jotenkin vähän yllättämään, tähän asti kun on köpöttänyt ihan uskollisen rauhallisesti vierellä vain. Eli tästä lähin pitää taluttajan vähän skarpata, vaikka kuinka olisi unirähmää vielä silmissä :) Hyppiminen ja juokseminen kun ovat ehdottomissa EI listauksissa seuraavat 4kk...

On muuten yllättävän vaikeaa myös omistajan tottua siihen, että aamulenkille pitää oikeasti myös itse osallistua, ihan askel askeleelta :) Tätä maalla asumisen riemua kun on, että koira voi aamuisin ja päivisin yms. tehdä pissalenkkinsä ihan itsenäisesti pihapiirissä. Nyt on kuitenkin jo harjoiteltu tätäkin sorttia sen verran kauan, että kyllä tämä jo alkaa rutinoitua.

Miten sitä sen 4kk jälkeen ollenkaan osaakaan enää koiraa ulkoiluttaa ilman remmiä :) Onneksi tuo meidän luppakorva on kuitenkin niin sopeutuvainen ja loppupeleissä pehmeä, että kyllä hän sitten tähänkin suostuu (lyhyet lenkit, eikä saa riehua) kunhan muutaman kerran aina muistuttaa.

Särkylääke vaihdettiin Rimadyl:n pureskelutabletteihin. Metacam alkoi Jorsea ilmeisesti närästää (?), koska oksenteli muutamana päivänä peräkanaa eikä muuta "outoa" ollut elämässä kuin tuo oraaliliuos. Koska kerran Rimadyl sopii (ja sitä sattui vielä olemaan muutama tabu kotonakin jäljellä edellistä kuuria) vaihdoin siihen suosiolla. Turha sitä nyt toisen on antaa kärsiä ja pelleillä kellon kanssa: "onko nyt syönyt just tunti sitten vai puoli tuntia sitten -ettei alkaisi masua vaivaamaan... "

Kaiken kaikkiaan meillä on siis sujunut tosi hyvin ja vuoden vanha poikakin on jättänyt koiran koiven hyvin rauhaan. Jorse ei myöskään hötkyile koivestaan (ei hyppele pystyyn tai mitenkään muutenkaan ilmaise arkailua sen suhteen) eli senkin puolesta olen melko varma, ettei jalkaa kovasti särje tai jomota.

Seuraava etappi on hakasten poisto 12 pv kohdalla, se mennään tekemään ihan paikalliselle lääkärille. Jälkitarkastus leikkaavan lääkärin luona on 6 viikon kuluttua.

15.03.2011 - 14:09

Nyt on Jorsen TTA leikkaus vasempaan takajalkaan takana. Potilas on suhteellisen pirteä, ja jopa tänään jo astui vähän jalan päällekin. Haasteita meille tuleekin asettamaan tämä järkyttävän pitkä lepokausi leikkauksen jälkeen.

Tässä on vielä omistajan sekä koiran hermot piukalla vielä monta kertaa. Nyt on kuitenkin seuraavana etappina siteen ja tikkien poisto 12 päivän päästä. 4 kuukautta on kertakaikkisen liian pitkä aika edes ajatella...

Kipulaastari jäi muuten yön aikana kiinni suojana olleeseen t-paitaan. Ei onneksi ole oireillut kipua sen enempää, eli mennään pelkällä normaalilla pilleri särkylääkkeellä.

01.03.2011 - 19:53

Tänään sitten kuultiin tuomio Jorsen jalasta. Ristisidevamma vasemmassa takajalassa.

Leikkaus on edessä, aika varattuna 14.3.

Toipumisaika on n. 4 kk, joka tarkoittaa erittäin rajoitettua liikuntaa pelkässä remmissä. Ei kiva, Jorse kun on aivan älyttömän hössö ja aktiivinen 2v koira...

Hinta-arviokin on ihan kiva, 1400e, onneksi tosiaan on se vakuutus.

Nyt vaan täytyy pitää peukut pystyssä, että paraneminen menee niin kuin yleensä näissä tapauksissa. Tämä tarkoittaisi sitä, etttä Jorse olisi iskussa kuitenkin ensi syksyn lintumetsille, ainakin jossakin määrin.

Kävijöitä
Lucky Diver's Abyss

FI29459/09

ruskea labradorinnoutaja

s. 11.3.2009

e. BH Saskian Anastasia

i: FIN MVA & FIN & SE JVA Boompaw's Ruddy Duck

 

NOU1

Pentukuvia kasvattajan luona

Blogipohja

Tällä kertaa täältä


 

Tänne osallistun

Täältä minut löydät: Perunalaari