Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Turinoita ja tarinoita lähellä sydäntäni olevista asioista. Lapsista, kutomisesta, puutarhasta ja tietenkin perheen karvaisista jäsenistä; unohtamatta sydämeni valittua luolamiestä {#emotions_dlg.foot_in_mouth}

13.07.2010 - 19:15

Puutarhastakin piti ottaa muutama otos, koira kun ei tällä kelillä ole oikein otollinen kuvattava -pelkkää iso kieltä :)

Kuuma on kaikilla, mutta säätiedotuksen mukaan huomenna olisi "vain" 25 astetta. Voi hurja, kun taas tulee sellainen +15 päivä, niin sehän tuntuu tämän jälkeen jo pakkaselta :)

Puutarhassa on tällä hetkellä aika vähän mitään "uutta". Kesäkukkiakin ostin tänä vuonna minimaalisen määrän. Ja hyvä niin, eihän tällä helteellä olisi muuta kerinnytkään kuin kastelemaan kukkia -siis jos niitä kasteltavia olisi. Isoissa kukkapenkeissä kukat saavat olla "oman onnensa nojassa" en siis pahemmin kastele, muutaman kerran kesässä (niinkuin nyt kun on superhelteet) päästelen puutarhaletkulla vettä penkkeihin, mutta muuten ne kyllä pärjäävät omillaankin.

Ruukkujen kukat on tällä hetkellä vähän tylsiä, nuo tähtisilmät kun ovat "kesätauolla". Nuppuja on tosi paljon, eli kohta taas loistaa keskustatkin ihanan puna-violettina. Ruukut saivat myös kissan ja koiran koristeekseen, alkavat vaan vähän hukkua lobelia mereen :)

Penkeissä on ihanasti tullut pintaan niin liljat kuin gladioluksetkin. Liljoista olin tosi epävarma, ne kun oli Lidl:stä (laatukauppa sipuleiden ostoon :D) ostettaessa sen näköisiä, että mahtaako mitään tulla... Hienosti on kuitenkin joka ikinen sipuli tehnyt kukkavarren, nyt vaan ollaan odottavalla kannalla, että minkä värisiä kukkia saadaan

Malva kukkii myös kauniisti parissakin kohtaa, mihin edellisvuonna siemeniä istuttelin (kukkii vasta toisena vuotenaan) Tämä on niin kauniin herkkä ja ihana kukka, että pitää varmaan sitä istutella vielä lisääkin, nyt kun tietää, että pärjää meitin kukkapenkeissä

Tämä on mun mielestä aina ollut rikkaruoho, niimpä se on rikkaruohon kohtelun saanut, ja olen sen katkonut penkistä pois. Noh, tänä vuonna ajattelin, että kasva nyt sitten -kun lehdet olivat kuitenkin niin vakuuttavan isot. Tälläinen hieno kukkavarsi tähänkin tuli, en sitten tiedä onko rikkaruoho -mutta kaunis on kukkiessaan joka tapauksessa

Sitten toinen ihmeellisyys. Minulla on aina jossain kallion kolossa ollut mehitähteä. Enkä kuuna päivänä ole nähnyt sen kukkivan! Nyt on mulla penkissä 2 (!) erilaista kukkaa, ja selvästikin siis mehitähtikin voi suomen oloissa kukkia! Lisäksi molemmat kukat on vielä erivärisiä, toinen hennon keltainen, toinen vaaleanpunainen. Olen siis melko ällistynyt. Penkkiin olen silloin tällöin lisännyt tuoretta multaa pintaan, mutta mitään muuta erikoista en siis ole tehnyt.

Vielä viimeiseksi kuva amppeleista, Verbena on kyllä tosi kaunis amppelikasvi, pitää laittaa muistiin ensi vuotta ajatellen. Olen ihmetellyt, miten tuo jaksaa noin paljon kukkia, koska tuo kohta meillä on niin paahteinen kuin vain olla ja voi. Joka toinen päivä olen tuon kyllä uppokastellut, mutta kyllä se silti on päässyt vähän kuivahtamaan. Ohjeissa nimittäin sanottiin, että pitää olla tasainen kastelu, mutta kyllä tämä yksilö on ainakin kestänyt vähän "rouheammankin" kasteluotteen

Päätin sitten tosiaan olla hankkimatta lisää näitä ihan "kesän" kukkia. Tai en vaan muistanut / ehtinyt / jaksanut lähteä niitä metsästämään :) Keskityn sitten taas syksyn ruukkukrysanteemeihin ja kaaleihin, jahka  niiden aika on. Nämä nyt kuitenkin kukkii niin hienosti näinkin.

Saa nähdä joko ensi kesänä saan sen "himoitsemani" uuden kukkapenkin... Nähtäväksi jää, onko aikaa silloinkaan, mutta siihen asti on pakko pärjätä näillä. Annoin jo vanhasta penkistä lähtötuomion vuorenkilvelle. Se nimittäin levittäytyy ruton lailla, vaikka siitä on otettu aimo osa pois jo aikaisemmin. Nyt se on jo melkein saman verran levittäytynyt toisaalle, ja mä haluan mun perennapenkkiin tilaa -en vaan millään osaa itse mieltää tuota mun mielestä "rikkakasvia" kukkamaahan kuuluvaksi... Niimpä se saa muuttaa jonnekin pihan perille leviämään kaikessa rauhassa -pois mun silmistäni :) Onneksi on pihaa mihin siirtää, ei tarvitse roskiin heitellä menemään :)

02.06.2010 - 09:00

Vihdoin sain otettua sen kameran mukaan tuonne pihalle. Vielä en oo "tämän enempää" innostunut ostelemaan noita kukkia, mutta villi veikkaus, että kyllä niitä vielä tänne pihaan eksyy, yksi jos toinenkin. Mä en vaan voi vastustaa niitä, kun ne huutaa kaikenmaailman puutarhakojuissa, joita on ihmisen kiusaksi tuotu esim. ruokakauppojen eteen...

Aidosti ihanin (!) kesäkukka mitä oon nähnyt pitkään aikaan on tämä Tähtisilmä. Tuo väri on kertakaikkiaan hurmaava.

Munhan ei siis pitänyt vielä istuttaa näitä ruukkuja, mutta kun toi tähtisilmä vaan tahtoi mun  mukaan sieltä kauppareissulta...

Tänä vuonna kissa on tämän näköinen, neiti on itse istuttanut tämän samettikukan.

Rappujen vierustoja koristaa nämä amppelit

Possunsyöttökaukalo muutti meille, mites muutenkaan kuin kukkapenkin korvikkeeksi... :)

tuossa keskellä on vielä tilaa jollekin ihanuudelle, mitä ei ole vielä päätetty...

Keltaista samettiruusua tuli ostettua 8 kpl, niin laitoin sitä sitten tähän "ämpäriinkin" kasvamaan :)

Tämän pelargonian piti olla Riippu (!?) mutta ei kyllä mun mielestä riipu mihinkään... Noh, jos häntä nyt kuitenkin jossain vaiheessa alkaa kovasti riiputtamaan, niin ompahan ainakin amppelissa valmiina... :D

Kirsikkapuu on jo kovasti lehdessä, ja tietty linssilude Jorse on myös kuvassa...

Pihan nurmikko on myös aika kiva, näin kun se on vasta ajettu. Toisaalta kerran viikossa saa näillä keleillä myöskin huristella koko nurmen läpi, jotta pysyy siistinä. Onneksi on päältäajettava.

Lintulaudan alta piti myös kerätä "talteen" auringonkukkia... Kun niitä ei oo mulla pitkään aikaan ollutkaan. Laitoin ne näihin purkkeihin "elätykseen", jotta eivät jää ruohonleikkurin syötäväksi nurmelle. Lisäksi tämä estää mua esim. täyttämästä näitä purkkeja kesäkukilla vielä hetkeen...

kaikki vihertää niin ihanasti, eikä vähiten rikkaruohot kukkapenkeissä. Pitäisi jostain haalia aikaa perehtyä myös tuohon "rehotusongelmaan", koska en halua, että mun perennat tukehtuu esim. voikukkiin, juolaheinään ja muihin vapaavalintaisiin ryökäleisiin :)

Tulppaanit on kanssa aivan ihania, varsinkin nuo vaaleanpuna/valkoiset on mun lemppareita! Ensi syksynä pitäisi haalia noita sipuleita jostain lisää...

Nämä on alunperin ostettu jostain Lildl:n halvennusmyynnistä, että siinä mielessä voi olla haasteellista löytää samanlaisia enää mistään.

Toivossa on hyvä elää ja sillä aikaa kulkea kaiken aikaa multaa kynsien alla. Tästä hetkestä sinne about syyskuuhun asti...

 

19.05.2010 - 10:47

Nyt olisi kuin napista vääntänyt kaikenmoisen käsityöintoilun pois päältä! Vielä pari viikkoa sitten mä laskeskelin ja mietiskelin mitä kaikkea sitä voisi tehdä ja mihin riittää langat ja mihin ei. Nyt ei vois vähempää kiinnostaa :)

Nyt vaan mietin, mihin kolkkaan laitetaan mitäkin kukkaa :D

Eli puutarhainto on palannut, ja käsityöinto varmaankin nostaa jälleen päätään lähempänä syksyä -jos entiset merkit paikkansa pitävät :)

Mulla on pahasti perennapenkkien perkaus jäänyt, ja nyt alkaakin olla "viime hetket" ennenkuin todellinen katastrofi on vastassa! Eilen pääsin jo yhden penkin tekemään ja samalla istuttelin gladioluksia ja liljoja. Saa nähdä miten tulevat pintaan, koska tuo penkki on melko varjoisassa paikassa.

Tänään olisi tarkoitus päästä isoimman penkin kimppuun -ja siinä riittääkin sitten työmaata.

Onko kukaan kokeillut istuttaa gladioluksia ruukkuihin? Mulla nimittäin niitä sipuleita jäi vielä reilu määrä ja nyt on kovasti mietinnässä mihin saan vielä nuo 80 sipulia upotettua :D Pitäisi olla multaa, jotta saisi "uusia" paikkoja, mutta ikävä kyllä kaikki multasäkit on vielä kaupassa!

Tässä muutamia otoksia, vielä osittain aika ankeasta puutarhasta. Suurin osa pensaista on vielä tosi rumia, kun lehdet vasta alkavat pukata esiin. Mutta ei varmasti tarvitse kuin muutama viikko odottaa, niin näky on ihan erilainen. Raparperit tuntuisivat jo olevan siinä mitassa, että lähipäivinä saa varmasti kiisselin tehtyä :)

14.04.2010 - 13:40

Ai että, mä bongasin, että yhtäkkiä näiden kahden lämpimän päivän jäljiltä on alkanut pihassa tapahtua:

 

Muuten onkin meillä ollut aika väsyttävää. Ollaan siivoiltu vanhaa kotipaikkaani ja tarkoitus olisi nyt päätyä sen suhteen jonkunnäköiseen ratkaisuun tänä keväänä. Se ei olekaan sitten ihan niin yksinkertaista kuin äkkiseltään kuvittelisi. Tämä kun on asia, jossa sydän sanoo toista ja järki puhuu jotain aivan muuta.

Arvioijan nyt ainakin pyydän paikalle, katsotaan sitten minkälaisista numeroista paikan myynnin suhteen puhutaan ja punnitaan sitten sen pohjalta. Nyt on kuitenkin tämän parin vuoden aikana nähty, ettei aika millään riitä kahden maapaikan ylläpitoon. Ainakaan nyt, kun lapset on noin pieniä ja vaativat vielä huomiota melkoisesti. Muutenkaan en oikein tiedä onko mitään järkeä pitää kesäpaikkana kuivanmaanmökkiä, kun itse jo asuu omakotitalossa maalla. Vaikka siinä mökissä kuinka onkin uimiskelpoinen lampi, mutta vaatii se silti ylläpitoa.

Käsityörintamalla on myös valmistunut tämä:

Oli tosi nopea tehdä ja kaikinpuolin joutuisa malli (Novita Kesä 2010 malli 62) mukamas tunika, mutta kyllä tuo musta on ihan mekkomittainen :) Lanka vain oli yhtä tuskaa! Olen ennenkin kutonut Puro Batikkia, mutta koskaan ei ole ollut näin paljon solmuja, kuin nyt tämän erän kohdalle osui. Jokaisessa lankakerässä oli ainakin yksi solmu ja pahimmassa 3! Kun vielä värien kuuluisi liukua nätisti ja järjestyksessä oli aikamoinen temppuilu, että sain tämän näyttämään edes sinnepäin :) Muuten kyllä tykkään Batik langasta, ja varmasti kudon tytölle vielä tällaisen samanlaisen, mutta teen vähän lyhyemmän, että on oikeasti se tunika :)

Nyt on työn alla Pienimmälle miehelle sukat (sopivan aivotonta) en nyt ole aloittanut mitään sen isompaa, kun toi kesäpaikan siivoaminen on verottanut aika paljon tuota energiapuolta :)

16.09.2009 - 21:18

Nyt ne vihdoin on täydessä kukassa! Näyttävät aivan syötävän hyviltä.

Sinänsä kornin näköistä, kun kaikki muu alkaa nuupahtaa ja kellastua pihassa, niin nämä kukkii täysillä :) On taas osannut kukka valita ihan mun lempparivärejä kukkaloistoonsa. Tämä pitää muistaa myös ensi keväänä, kun katselee jälleen siemenpusseja kaupassa!

Ja vielä värit erikseen lähempää

Voi elämä ja kohta tulee se synkkä ja inhottava talviaika. Syksy on vielä ihanaa, kun saa laittaa tuikkuja!!! Ja kynttilöitä!!! ja Piharoihuja ja ja ja... Mun lyhtytelineet on valmiit! Ne pitää huomenna asetella paikalleen -jotta saan teille lyhtykuja kuvia! No jos ei huomenna, niin lähiaikoina... Pitää ottaa huomioon, etten mä saa niitä tuonne pihaan paikoilleen yksinään -eli pitää suostutella mieskin mukaan puuhaan :D

 

30.08.2009 - 10:46

Nyt alkaa todenteolla olla keltaisia koivunlehtiä joka paikassa, vaikka lämpötila edelleenkin on sen oloinen, että voisi olla vielä kesä.

Aamulla kävin Jorsen kanssa ulkona ihan t-paidassa ja hyvinhän tuolla tarkeni. Nyt tuntuu nostattavan tuulta, ja aurinkokin lymyää vähän väliä pilven takana, eli ei välttämättä niin lämmin päivä olekaan tiedossa.

Vähän taas pihamaata kuvailin, nyt kun vielä jotain on edes kukassa...

Hajuherneet jaksaa vielä kukkia hienosti, myös niitä "papupalkoja" on tullut jo aika paljon. Josko niistä saisi kehitettyä ensi kesäksi omat siemenet :)

Myös "linnunpönttöherne" alkoi vihdoin vähän kukkia

Toi kukka vähän kärsi siitä, että on räystään alla, enkä mä ihan niin kamalan usein ole muistanut sitä kastella :)

Myös tämä amppeli on räystään alla ja kaikki lobeliat (melkein) siitä kuoli. Olin jo heittämässä sitä pois, mutta jostain syystä se vaan jäi. Yhtäkkiä muistin, kun alkoi uudelleen vihertämään, että mähän viskasin tuonne purkkiin viimeiset ruiskaunokin siemenet pussin pohjalta. Niimpä tuloksena on sekalainen seurakunta eri suuntiin harittavia kukkia :)

Eipä noi näytä kamalasti välittävän, vaikka kasvavatkin tuolla "yläilmoissa" ;)

Asterit kukkii sittenkin! Ja taas "mun väriset" on jäänyt henkiin, näistä kyllä pahaa pelkään, ettei kaikki kerkiä täyteen kukkaan, mutta ensi vuonna tietää, ettei heitä pihalle ihan niin hentoisina kun minä heitin tänä vuonna :)

Ja mun krysanteemit, ne on a-i-v-a-n ihania, ja ehkä jo vähän turhankin runsaita... Kuka mahtoi miettiä avautuuko nuput :D

Tulppaanipenkki näyttä suorastaan lohduttomalta, ajattelin tunkea tähän penkkiin syksysiirtona ainakin mehitähteä ja jotain muuta tuolta ison penkin ahtaudesta kärsivää. En ole viitsinyt nyppiä noita varsia pois, kun niistä näkee, mihin kohtaan pitää istuttaa uusia sipuleita -sipulipusseja hiplailin jo kauppareissulla...

Köynnöskuusama (se se nimi oli!) alkoi kuin alkoikin kukkia ja vieläpä melko runsaasti. kukinta sinällään ei ole mitenkään merkillinen -kauempaa ei edes huomaa. Mutta olosuhteisiin ja ennenkaikkea istuttamiseen nähden sitkeä kasvi!

 

Kukka näyttää läheltä lähinnä sateliitilta :)

Kultapallerot kukkii tosi hienosti, ja nämäkin on vasta istutettu keväällä. Ts. näiden istuttamiseen resepti: lapiolla kaivetaan paakullinen kasvia , istutuspaikalla kaivetaan vähän nurmikkoa pois, sitten tiputetaan paikalle paakku "plumpsis", pikkuisen multaa päälle ja kastelukannulla vettä niskaan. Sitten unohdetaan ko. kasvi koko kesäksi, kunnes aletaan tässä syksyn korvalla ihmettelemään, että mitä kauniita keltaisia kukkia tuolla on?

Mehitähdet leviää ihan riesaksi asti, jos joku kaipaa tätä "kukkaa" niin täältä saa! Näin syksyllä "kukkii" eli muuttuu vähän punaisemmaksi kuin alkukesästä. Kaikista noista pikkupalloista kehittyy tollanen iso ruusuke taas ensi kesänä -hyvä peittokasvi, mutta esim. voikukka saa juurensa tosta läpi -heinät taas ei.

Kesäkukista oli vielä tällaiset mattimyöhäiset ilmestyneet. Ensi vuonna pitää istuttaa kesäkukkamix vähän pienemmälle alueelle, kun lopputulos näyttää olevan kumminkin vain muutama kukkiva.

Loppuun meidän pihan kaunein kirsikkapuu -kaikki muut harottaa johonkin suuntaan. Mutta tämä on kaunis, ja sen lehdet on ihanan tummanvihreät koko kesän. Sille kasvaa näköjään vauva viereen, kasvakoon siinä -eipä siitä tossa mitään haittaakaan ole, kun on ymmärtänyt pysyä purun päällä eli "älä leikkaa nurmikko tästä" -kohdalla :)

 

19.08.2009 - 10:34

Nyt karkasi mopo käsistä! Missä pimennossa olenkaan ollut -netissähän on vaikka mitä! Bongasin tällaisen ihanan paikan, kun etsin vähän "erilaisia lyhtyjä"

Lavier Rose

Lisäksi sain vihjeen miten voi käyttää heinäseipäitä Leenalta:

Heinäseiväsaurinkoterassi

Mahtaakohan nytkin lähteä taas mopo käsistä :)

Luolamiehen kommentti "heti alkaa uudet rakennusprojektit, kun on mönkkäri millä siirrellä ikkunoita ja heinäseipäitä"

Musta aika nihkeä suhtautumistapa :D

19.08.2009 - 09:57

Hyrr ja varsinaissuomalaisittain yÄk!

Kylmä tulee,syksy tulee, mitään ei voi. Kukkien lehdet alkaa kellastua, puiden lehdet alkaa kellastua -eikä aikaakaan, kun ei ole lehtiä enää ollenkaan. Paitsi maassa. Minähän en haravoi, luojan kiitos ei ole yhtään vaahteraa, silloin on pakko. Nyt vaan pöräytys juuri ennen lumia ruohonleikkurilla, ja TADAA homma suoritettu. Onneksi puiden luoja on ollut niin fiksu, että koivuun on kehitetty vaan ihan pikkiriikkiset lehdet :)

Mun krysanteemit on IHANIA, vaikka itse sanonkin. Toi väri on jotenkin niin ihanan lämpimän syksyinen. Nyt alkaa olemaan nuppujakin auki ihan kiitettävästi, lisää kuvaa, sitten kun ovat täydessä loistossa.

Tuoksua ei saa edelleenkään tänne tallennettua, tuoksuherneiden tuoksu olisi ehdottomasti saatava tallennettua.

Ajattelin tänä vuonna yrittää kerätä noista herneistä palkoja, josko niistä saisi uusia kasvamaan ensi vuonna. Onko kellään kokemusta, onnistuuko moinen? Kuiva ja viileä paikka löytyy, ainakin toistaiseksi.

Luolamies suunnittelee kauheita. Muuttaa viileä exhevostalli lämpimäksi sorvaushuoneeksi, tähänkin asti on sorvaus luonnannut edellisessä täysin kylmässä hallissa. Vastaan olen ja vahvasti! Jaa miksi? No siksi, koska tämä paikka on mun kaikkien kukkien talvisäilytyspaikka -jossa esim. Dahlian mukulat selvisivät viime talven yli. Siis vastustan! Ja vahvasti! Jotenkin tuntuu, että minua ei kuunnellla. Siispä seuraava lobbauksen aihe on: uusi talvisäilytyspaikka ts. huone, missä pelkkä peruslämpö talven. Peukut pystyyn!

Kasvihuone lobbauksen aloitin jo viime viikolla, aloituspuheena käytin aiheita mm. miten mukavaa olisi esikasvattaa ulkona, ei olisi sisällä meidän tiellä kaikenmaailman multaruukut keväisin, miten olisi mukava syödä omia tomaatteja (joo, kaikki mun tuntevat tietää, että kasvihuone olisi keskikesällä lähes luoksepääsemätön viidakko...) ja koska mulla ei koskaan ole ollut kasvihuonetta (toisin sanoen, kun mä kerran haluan...)! Mielestäni ihan riittävät perustelut pikku nikkarointiprojektin aloittamiseksi. Sain taas katseen, tiedättehän sellaisen joka selvästi sanoo "jos nyt olen vaan hiljaa, niin tuo unohtaa tämän ajatuksen hyvin nopeasti" Juuri mies raijasi noin 3 peräkärryllistä vanhoja ikkunoita toiseen säilytyspaikkaan.

Niimpä sain edellisen lobbausaiheen tapetille näppärästi, ne lyhtytelineet! Siis minkä lobbauksen aloitin viime kesänä. Koko talven oli koivukuja tyhjänä kynttilöistä. Nyt sain uutta pontta: "koska on se aika, kun ne ihan helposti itsekin tehtävät lyhtytelineet on valmiita? Vai kävelenkö kauppaan ja ostan ne suoraan?" Ongelmana oli kuulemma korkeus -kaikki käy, mielellään metri. Seuraavaksi pitäisi kuulemma olla mallilyhty, että pystyisi hahmottamaan kaarteen kulman (??! okei, meni yli hilseen, siis mä todellakin asun insinöörin kanssa...) Kauppareissulla bongasin hienoja lyhtyjä, jotka on tullut justiinsa kauppoihin ja oli tarpeeksi simppeleitä mun makuun ja mikä parasta maksoi vain 4 euroa. Iskin sen ukon käteen ja lähdin kameran kanssa kuvausreissulle, illalla mulla oli prototyyppi pällisteltävänä :) Nyt vielä odotan, että ne kaikki 15kpl valmistuu jossain vaiheessa.

Tässä vaiheessa kannattaa olla ihan hiljaa ja odottaa, jossain vaiheessa meille eteiseen ilmestyy 15 kpl lyhtyjä -siitä muutaman päivän päästä mulla on valmiit telineet, näin meidän suhde toimii :)

Ei kellään olisi tarvetta vanhoille heinäseipäille, meiltä varmaan lähtisi edukkaasti, on varmaan sellaiset 500kpl tuolla "säilössä" :D Miehessä on pientä hamsterin vikaa...

Takaisin kukkiin, kyllähän se pensas alkoi kukkia, mutta vaan oli vähän mattimyöhäinen

Sinistä on vaikka muille jakaa tässä kaivonkansien välissä -jostain syystä kaikki kesäkukkasekoituksen siniset kukat on tässä yhdessä kohdassa :)

Ja kaikki tähän mennessä avautuneet krassit on erivärisiä

Hyvin pieniä ja kitukasvuisiahan noi on, mutta kukkivat kumminkin :)

Pihalla alkaa tosiaan pikkuhiljaa olla seesteinen syksy aika, ja pitää alkaa laittamaan penkkejä "talviteloille" Yhyy! Mä en tahdo!!! Viimeistään viikolla 38 on varmaan sitten tartuttava tuumasta toimeen, kun on lomautusviikko.

Ja tietty myös uuden istuttamista, myöhemmin syksyllähän mä upotan taas hirmumäärän sipulia tähän pihaan. Ainakin krookusta ja tulppania tulee karseat kasat kaupasta kotiin -koska täällä ei mitä ilmeisemmin ole myyriä.

Lisäksi muutamat kukat pitää vielä siirtää, eli kyllä tässä sitä puuhaa vielä riittää :)

Ennenkuin se valkoinen aine peittää taas kaiken alleen.

 

08.08.2009 - 13:32

Nyt on sentään saatu mentyä pihalle sen kamerankin kanssa. Joka ilta käyn luonnollisesti pihalla vähän antamassa vettä suurimmalle osalle puutarhassa olevia kukkia. Mutta jostain syystä se kamera aina unohtuu kyydistä.

Jalka vihoittelee edelleen kävelemisestä sen verran, että mitään "maratoneja" ei kannata harkita.

Perun sanani siitä, että mulle ei tänä vuonna tule krasseja! Eilen kun tiirailin kukkapuskia, niin huomasin, että jälki-istutus krasseissa on kuin onkin yksi kukka ja muutama nuppu myös! Tänään en vain klenkannut sinne puolen pihaa, mutta niistä kuvaversiot vähän myöhemmin.

Perjantaina kun kotio ajelin töistä, kiinnittyi katseeni kukkakaupan pihalla oleviin aivan ihanan värisiin syysastereihin! Kukkapurkkejahan jäi jäljelle, kun en niitä kesäkukkia sitten ostanutkaan -niin avot, nythän siis ostan syyskukkia :)

Nämä on niin kauniin värisiä, ja sointuu hienosti harmaisiin purkkeihin. Kolme niitä sitten loppuen lopuksi jäi plakkariin:

Ja vielä vähän lähikuvaa, ei mitään käsitystä tuleeko noista vielä rehevämpiä, niimpä suosiolla jätin vähän tilaa purkkeihin, enkä yrittänyt tunkea mitään "täydennyskukkasta" enää reunoille.

Lisäksi huomasin tällaisen, oisko toi nyt sitten ehkä Chili? Aivan ihanan hauskan oloinen kuitenkin, kestävyydestä ei mitään tietoa, mutta ainakin nyt on piristävän erilainen

Myös tällainen kellokukka tarttui samalla reissulla "hihaan" saa nähdä vain, kuinka pitkäkestoinen on -ainakin nyt on komeat kellot

Kun menin kastelemaan postilaatikkokukkia (siis pitäähän ihmisen nyt työllistää itsensä niin, että kastelemiseen menee vähintään tunti illassa -ja matkallisesti muutama kilometri...) Huomasin, että meidän koivusta oli tippunut linnunpönttö. Onneksi ei enää ole mitään hektisintä pesintä aikaa, niin tuskin oli mitään suurta vahinkoa myöskään linnustolle. Pönttöhän oli niin hienosti sammaloitunut, että pelastin sen heti, kuinkas muutenkaan -kuin kukkapurkin aluseksi:

Ihmekös, että saan luolamieheltä joskus vähän paljon puhuvia katseita... Mutta jos olisi tämän vienyt talliin, niin kohta se jo olisi palanut takassa -ja se jos joku on suurta tuhlausta!

Tuoksuherneet ovat alkaneet kukkia eripuolilla pihaa, suurin osa henkiinjääneistä on punaisia, koska erikseen ostamani punainen pussillinen siemeniä on se jälkimmäinen istutukseen menny. Eka satsista kun ei kovin monta tainta jäljelle jäänyt, pakkasherran iskusta.

Onneksi nämä punaiset tuoksuvat ihanille, harmi vain, että blogissa on vaikea tuoksua välittää :)

Suunnitelmani kaivolla kiipeilevistä tuoksuherneistä on myös melko onnistunut, ihan kiitettävästi kasvoivat pituutta!

Lisäksi myös reunalla olevat kukat alkaa kohta kukkia

Vähän kauempaa "yleiskatsaus" kaivolle päin

Ensi vuonna pitää keksiä joku näyttävämpi kukka tuonen ämpäriin. Herne on kuitenkin melko hento -eikä siksi näy kovinkaan kauas. Käytännössä kaivohan on melko kaukana "pääpihasta".

Lisäksi henkiin on herännyt lobelia pöydällä. Se jo kerran "melkein" kuoli kuivuuteen -sitten sai sadetta niskaansa, ja nyt on taas oikein hieno...

Kiipeilevä mikä nyt ikinä olikaan kukkanen (en nyt vaan saa nimeä päähäni... sekä tuoksuherne ovat sulassa sovussa seinän vieressä. Tänne tuli myös muita värejä kuin se punainen. Kiipeilijä on siis kiivennyt koko verkon loppuun. Mielenkiinnolla odotan jatkaako seinää myöden seuraavaksi. Nuput ei vieläkään ole auennut, en tiedä miten isoja se oikein niistä meinaa kasvattaa :)

Vähän vielä lähikuvaa väreistä

Lisäksi nappasin kuvan Dahliasta, hän kun on jo lopettelmassa tuon komeimman kukkansa kukintaa, mutta vieressä on onneksi tulossa uusi. Tämä taisikin olla ainut Dahlia, joka tässä pihassa kukkii tänä vuonna. Tosi harmi, koska mä tykkään tästä kukasta hirmuisesti, ja kuusi niitä alunperin istutettiin.

Lisäksi oli paikallisessa marketissa huippuhyvärjous näistä pallokrysanteemeista, niimpä iskin ne kahteen jäljellä olevaan isoon ruukkuun. Ensi vuonna, jos meinaa paljon isoja kasveja istutella, onkin pakko satsata myös ruukkupuolelle :) Innolla odotan näiden aukemista. Näyttäisi olevan syvän violetinviininpunainen kukka. Saas muuten nähdä miten näiden käy, jostain syystä mä onnistun aina krysanteemit tappamaan ensimmäisen kukinnan jälkeen. Jostain syystä vain nuput ei aukea, vaan kuolla kupsahtavat heti alkuunsa. Toivottavasti nyt on parempi onni matkassa

Huomasin muuten, että elämänlangassa on joukossa myös vaaleamman punaista kukkijaa -mutta se kukkiikin nyt vähän jälkijunassa. Eilinen päivä oli elämänlangan ennätys, oli 8 kukkaa yhtäaikaa. Nyt vaan kun on näin kuuma, myös kuihtuvat paljon aikaisemmin, eli en ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Tänään ei sitten näköjään auennutkaan yhtään tummaa versiota, että vain tähän ihanan pinkkiin on tyydyttävä :D

Tässä vielä muutama yleisotos.

Ensin näkymä kun ajaa pihaan

Ja lisäksi sisäänkäynti. Pyydän erityisesti huomioimaan esteettisesti asetellun mattorullan sekä isännän maastokengät :) Kaikki sulassa sovussa :D

Tällaista tällä kertaa. Kyllä oli eilen taas jalka ihan muussina, kun istuttelin nuo viimeisimmät ostokset. Hammasta purren tein loppuun. Mutta nostamaan oli sitten jo pakko pyytää luolamiestä apuun. Tänään yritin ottaa "iisisti" kunnianhimoinen tavoite oli kuitenkin imuroida sekä pestä lattiat. Pelkkään imurointiin se jäi, kerta kaikkiaan ei kantapää anna periksi kävellä enää yhtään enempää ympäri taloa. käytännössä kun pikkuvarvas ja se syrjä jalasta on kipeä, niin kipeytyy sitten kantapää ja toinen puoli jalkaa kun astuu hassusti.

Selvästi kuitenkin on edistystä tapahtunut, että jalka sentään ei satu levossa. Nyt sitten vaan yritän tasapainotella kaiken tekemisen ja tekemättömyyden kanssa.

Uutta kutomustakaan en ole saanut aikaiseksi aloittaa. Otin jos sukkalangat esiin, mutta ei vaan inspaa. Minä tunnetusti en kudo, jollei ole se "draivi" päällä -eli nyt on näköjään se taukopaikka. Kylläpä tässä onkin melkein vuoden verran tullut höyryttyä kudin kädessä -eli kai se on ihan tervettä vaihtelua :D

Jaahas, jospa menis nauttimaan kupillisen kahvia, ja odottelemaan sitä luolamiestä palaavaksi metsästä safarilta.

27.07.2009 - 21:19

Nyt se lilja vihdoinkin on auki ja veikkaus osui melkein oikeaan :) Ei ollutkaan kokonaan punainen vaan hienon kaksivärinen

Lisäksi tuoksuherne on avannut ensimmäiset kukkansa, taustalla tulee ilmeisesti myös verenpunainen. Niin harmittaa, ettei näitä jäänyt koko satsi henkiin, mutta ehkä sitten ensi vuonna.

Kuvasin myös eloonjäämiskamppailua herneen vierestä

Köynnöskuusamassakin on NUPPUJA, käsittämätöntä sen alun jälkeen. Ensin pidin tätä melkein kolme viikkoa ostopurkissa varastossa, sitten iskin maahan, jonka jälkeen koira retuutti pitkin pihaa, istutin uudelleen -ja kiitokseksi kukkia! Ainakin on kestävä laji :D

Dahlian kukka on muuttumassa täysin vaaleanpunaiseksi, kuvaan kunhan saa itsensä "juhlakuntoon".

Mehitähdet ovat myös levinneet kiitettävästi, heittelin niitä viime syksynä vähän sinne tänne, kun niissä oli niin paljon pieniä poikasia, nythän ne sitten on villiintyneet ihan kokonaan

Ja sitten siihen matkaan. Me ollaan lähdössä tänne:

Finland Off Road Tour Vuokatti

Vähän on ajettavaa... Varasin Pyhäjärveltä yhden mökin to-pe yöksi, josta sitten ajellaan aamuvarhain varsinaiseen ajopaikkaan. Muut yöt ollaan Sotkamossa mökillä myöskin. Jorse luonnollisesti lähtee mukaan. Tänään käytiin jätkälle ostamassa valjaat, niin on mukavampi olla, kun joutuu pidempiä aikoja kuitenkin olemaan kiinni. Jorse on kuulemma niin sopeutuvainen, että kyllä se pärjää, "jahka vaan äiti lopettaa hössötyksen" by luolamies...

Ollaan siis reissussa to-su, saa nähdä miten kunto kestää itsekullakin. Ihanaa päästä pois kotoa vähäksi aikaa! Varsinkin kun tiedossa on, että ensi kesänä ei tällaista reissua oikein voi tehdä, niin nyt on juuri oikea hetki. Tänään oon lähinnä keskittynyt listan tekemiseen, että mitä tarvitaan mukaan -puoli huushollia luonnollisesti... Siksi teinkin listan ensin, jonka luolamies hyväksyy -jonka jälkeen vasta tavarat pakataan autoon -eipä ainakaan pääse sanomaan että MINÄ aina otan kaikkea turhaa mukaan :D Listasta ei tähän mennessä tuntunut löytyvän mitään muuta ylimääräistä kuin kynsileikkurit -nooh, eipä kyllä sitää vertaa vie tilaa isossa maasturissa, että enköhän tohdi ne kuitenkin mukaan pakata ;)

Kävijöitä
Lucky Diver's Abyss

FI29459/09

ruskea labradorinnoutaja

s. 11.3.2009

e. BH Saskian Anastasia

i: FIN MVA & FIN & SE JVA Boompaw's Ruddy Duck

 

NOU1

Pentukuvia kasvattajan luona

Blogipohja

Tällä kertaa täältä


 

Tänne osallistun

Täältä minut löydät: Perunalaari