Kirjoittaja
Turinoita ja tarinoita lähellä sydäntäni olevista asioista. Lapsista, kutomisesta, puutarhasta ja tietenkin perheen karvaisista jäsenistä; unohtamatta sydämeni valittua luolamiestä 
|
11.11.2011 - 11:54
Meillä mennään hurjaa vauhtia eteenpäin. Juniori on oikea ilopilleri, kiltti ja ihana lapsi. Isompi mennä viilettää pitkin kämppää ja on myös oma hurmaava itsensä. Nuorimmaisella vaan tuntuu olevan niin kova kiire liikkeelle, että äitiä hirvittää. Saas nähdä, mikä on hänellä aikataulu. Jotenkin niin tottui tuon vanhemman varovaisuuteen tällä saralla, nuorempi kun taitaa jo vatsalleen menonkin (runsaan kuukauden ennen isoveljen vastaavaa taitoa).
Käsitöitä valmistuu koko ajan, niistä ei kaikista edes ole kuvaa. 3 kpl Annis huivejakin olen väsännyt (vähän innostuin kun kerran vauhtiin pääsin :D) mutta niistä on vielä 2 pingottamatta ja yksi on pingoituksessa parasta aikaa.
Muuten oon tehnyt näitä siililapasia


Lisäksi neuloin jo aikoja sitten peitolle kaveriksi ruskean version (ihan omasta päästä)

Sitten on tullut tehtyä ihan normaaleja sukkia ja sitten oon tehnyt myös nämä hupisukat, netistä ostaman kirjan ohjein (Varresta varpaisiin)

Lisäksi väänsin parit tällaiset huivipannat tytölle (toinen on violetti, edelleen pingottamatta :D)

Jotenkin vaan tuo pingottaminen aina vaan jää mulla!
Nyt on tytölle villatakki tekeillä, mutta sen tekemiseen on into TÄYSIN kateissa. Miten onkin niin, että jonkun neuleen voi aloittaa niin intoa täynnä ja yhtäkkiä *puf* ei kiinnosta ei sitten yhtään. Se odottaa nyt tuolla paperikassissa inspiraatiota. Katsotaan milloin se löytyy...
31.07.2011 - 22:00
Vihdoin sain näitä kuvattua, osa on jo lähtenyt uuteen kotiinkin, enkä ole mitään kuvia saanut. Muutamaan pystyy kuitenikin laittamaan linkin ohjeeseen, vaikkei varsinaista mun kuvaa olekaan.
Viimeisin valmistunut on tämä vauvan peitto, tekeillä on samanlainen mutta ruskea. Ainoastaan siksi, että tämä on helppoa neuletta ja toisekseen siksi, koska tuo toiseksi nuorin omi tämän omakseen :) Eli tästä piti tulla uuden tulokkaan oma peitto, mutta nyt on siis hälle uusi kutimilla ja toinen käyttää tätä ansioituneesti :D


Innostuin myös kutomaan pitkiä polvisukkia ohuemmasta langasta. Toinen kukkaketo nallea ja toinen Pallas lankaa. Molempia lankoja meni noin 200g -vähän vajaat.
Ohje on täältä: Molempiin sukkiin tein taakse pienen 4 rivin kuvion, jotta kutominen ei ole ihan sairaan puuduttavaa (mä vihaan kutoa varsia...) ja ihmeen joutuisasti nämä valmistuivatkin. Osittain myös kivan värisellä langalla on osuutta asiaan :) Näitä on molempia kaksi, mutta vetaisin molemmista jalkaan vain toisen, ettei tullut ihan niin paljon kuvia ladattavaksi.


Takakuviot

Lisäksi yhdet tavalliset villasukat, raidoitettu Polkka langasta ja tavallisesta luonnonvalkoisesta 7-veikasta.
Yhdet OLGA sukat, ja nämä taitavat olla jo ainakin neljännet tällä ohjeella tehdyt, todella toimiva ja nätti malli raidoitetulle langalle.
Ja vielä yhdet oranssit 7-veikka sukat, joissa kuvio jostain Novitan lehdestä muistuttaa aika paljon rinsessa kuviota, helppo ja mukava sovellettava :)
  
tumput vauvalle woolista

Jossain jo mainitsemani Ziinan keväthuivi novita Cotton langasta (vielä päättelemättä, mutta pakko kuvata nyt kun kerrankin sain aikaiseksi)

Lisäksi vielä täysin karmeannäköiset päättelemättömät tumput autolla ajoon -mulla on kapeat kädet, ja nämä on tehty ihan täysin "istuviksi". Jahka vaan saan sen päättelyinnon jälleen päälle...
Lisäksi tein äidille tämän huivin synttärilahjaksi ja unohdin kuvata.
Lisäksi mulla on edelleen ansiokkaasti kesken niin tämä kuin tämäkin
noista tuo ponzo taitaa jäädä ikuisuusprojektiksi, nimittäin tämän perheen populaatio ei taida ihan heti antaa periksi käyttää tuota kukkakehikkoa... noh, katsotaan :)
15.03.2011 - 14:01
Tässä valmistuneet (jo hyvän aikaa) mutta kun ei vaan mukamas ehdi/muista päivitellä tänne :)
Ensin revontuli, joka on ihan mun värinen

Pikkumies on alalaidassa jo hyökkäämässä huivin kimppuun :)
Lisäksi tein itselle pitkävartiset palmikkosukat, mutta niistä kuva onkin sitten surkeampi. Saa nyt kuitenkin jonkunnäköisen käsityksen.

Tällä hetkellä puikoilla Ziinan keväthuivi tällä kertaa puuvilla langasta, taisi olla Novitan cotton.
27.02.2011 - 09:37
Oli tietty pakko virkata lapsille omat munamiehet :) Eipä nuo nyt mitään valtavia taidonnäytteitä ole, kun ovat ihan lonkalta väsättyjä, mutta kyllä niistä nyt tunnistaa mistä on kysymys.
Muutenkin on käsityörintamalla valmistunut niin huivia kuin sukkaakin, mutta ne on auttamattomasti päättelyä vailla. Huivin sain sentään pingotettua ja siitä siis pointsit mulle :)
Tällä hetkellä on puikoilla Tico tico:sta revontulihuivi tytölle, saa nähdä miten noi värit asettuu. Olin alunperin vähän skeptinen noille värinvaihdoille, mutta kyllä se toistaiseksi näyttää ihan nätiltä. Valmiinahan sen vasta sitten hahmottaa millainen tekeleestä tekeytyi.

01.09.2010 - 11:30
Puikot heiluu taustalla koko ajan, vaikka päivitykset ovatkin vähän "hitaamman" puoleisia. Toisin sanoen, en vaan ole ehtinyt edes ajatella blogin päivitystä :) Jälkikasvu on juuri lähtenyt ryömimään ja muutenkin kodin hoito yms. askareet vievät uskomattoman osan päivästä!
Koiran kanssa aloitetaan Toko ensi maanantaina, tänä maanantaina olisi ollut ensimmäiset treenit. Koiran mokoma meni loukkaamaan tassunsa sunnuntaina hanhimetsällä, joten oli pakko jättää väliin.
Kudottu on siis koko ajan. Baby Born nuket tarvitsivat mekot ja tietty myös housut... Siinä sivussa tuli sitten tehtyä myös yksi puoli hame :) Aika hauskaa puuhaa tuo pienille tekeminen, minua vaan rasittaa se, ettei ole ohjetta vaan pitää koko ajan säveltää. Mieluummin tekisin ihan ohjeen mukaan :)

Lisäksi oon tehnyt sukkia. Näistä vaaleanpunaiset on ns. offisukat :) Ne nimittäin tehtiin Finland Offroad Tour:n aikana johon otimme osaa elokuun alussa. Päättelemättä vielä ovat, mutta otin kuvan jo nyt, koska koskaan ei tiedä, koska sukat lähtevätkin yllättäen uuteen kotiin :) Tein myös isännälle siniraitaiset sukat, mutta niistä ei ole kuvamateriaalia.
Toiset on Novitan ohjeen mukaan tehdyt ja toisiin on otettu ohje myös Novitan lehdestä, mutta mallikerta on alunperin tarkoitettu puseroon :)

Nyt on puikolla pääasiassa huivi, kotiväki langasta ja ohje Novitan viimeisimmästä Talvi 2010 lehdestä. Toki teen myös samalla Baby Bornille potkuhousuja, mutta se projekti on jäänyt vähän "taka-alalle". Pukinkonttiinkin pitäisi alkaa suunnittelemaan asioita. Josko sinne päätyisi myös melko tarkkaan viime vuonna aloittamani Rose Mohair kaulaliina -joka nyt on vaan "jäänyt" muiden mielenkiintoisempien projektien jalkoihin ;)
08.07.2010 - 10:55
Nyt se sitten valmistui :) elämäni ensimmäinen revontuli huivi ja lankana hyväksi havaittu Puro Batik. Lankaa meni yllättävänkin paljon, neljättä kerää, mutta onneksi sitä oli varalla.
Langan väriliuku olisi saanut olla pidempi, jotta ei olisi raidat menneet ihan noin pieneksi lopussa, mutta kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen.
Liina pääsee äidilleni synttärilahjaksi nyt perjantaina, ja päätin ottaa sen kuvan jo tässä pingoitus vaiheessa, kun itseni tuntien viimeiset päättelyt tehdään vielä ennen lähtöä -ja sitten se kuvan ottaminenkin unohtuu :)

Työn alla on tällä hetkellä vain yhdet sukat (+ ne jo iän kaiken marinoituneet keskeneräiset, joita ei lasketa... ;D) Lisäksi on melkein valmis tunika = koristeeksi tehty perhonen vielä kiinnittämättä :)
14.05.2010 - 09:30
Ihastuin niin tuon Novitan mallin 62 tekemiseen, että päätin tehdä myös yhden vähän lyhyemmän puseron. Tuo malli kun jää helposti päähän ja tekeytyy nopeasti :) Muutoksena: tein vain 4 mallikertaa ennen viimeisiä kahta mallikertaa ja myöskään välikerroksina en tehnyt kuin yhden varsinaisen -näin ei helma mene niin kovasti "laineelle" kuin koko pitkässä mekossa menee.
Tällä kertaa tein Novitan luxus Cotton langasta, vähän jännitti miten käy mittojen, koska ei tämä lanka ole ihan 1:1 Novitan Puro Batik:n kanssa. Hyvin kuitenkin pelitti, eikä haitannut, vaikka lanka olikin vähän paksumpaa. Ihan samalla puikkokoolla silti kudoin molempia, eli 3,5
Onneksi meidän tirppa on sen verran kapeata mallia, että vaikka Cotton:lla hihat tuli ehkä aavistuksen pienemmiksi kuin Batikista, ja myöskään Cotton ei veny yhtään -Batik myötää vähän...
Mutta tässä tämä tekele:

Neitiä ei saanut olemaan "suorassa" kun haluaa poseerata... :)
Nyt innostuin tekemään pitsikukkia Novitan kehikolla. Aluksi vihasin koko laitetta, ja nimesin sen jo maailman turhimmaksi tekeleeksikin. Mutta kuin aina, vika taisi olla enemmän tekijässä, kuin itse laitteessa :) Eilen aloin oikein perehtymään, miten niitä kukkia voisi tehdä ja muutaman koetekeleen jälkeen alkoi jälkikin olla ihan siedettävää.
Saa nähdä, saanko yhtään tekelettä valmistumispisteeseen asti, sillä kaikesta huolimatta on tuo hidasta puuhaa esim. neulomiseen verrattuna. Muutenkin oon tosi huono tuollaisissa "palajutuissa" esim. kaikki paloista virkattava on mulle ihan "ei koskaan" osastoa, mulla ei riitä pitkäjännitteisyys ja mä kyllästyn kertakaikkiaan niihin mallikertoihin jossain 100 toiston paikkeilla... :D
05.05.2010 - 21:15
Sain taas kuvattua vähän valmistakin, osa valmiista lähti käsistä, ennenkuin muistin edes kuvata :)
Liina likalle päiväkotiin. Tästä tuli liian pieni, joten menee ilmeisesti jakoon eteenpäin ja teen likalle sitten uuden -isomman. Ohje täältä Tässä huivissa lopussa silmukoita 71, veikkaisin, että tästä langasta 80-90 s on sopiva määrä 6v, 51cm hattuiselle neidille. Pitää seuraavaa kokeilla, ennenkuin päättelee... Tein ohjeesta poiketen sileänä neuleena, ja jokaisen tumman raidan reunaan 3krs helmineuletta -jottei vetäisisi niin kovasti krymppyyn. Kärjessä on myös nurjilla tehty sydän, mutta se ei näy mihinkään -eli turhaa brassailua ja vaivaa :)

Tässä yksi lahjoitus lähdössä maailmalle :) Puro Batik:a ja ohje Ullasta Suvi-Tuuli myssy. Tein tälläisen myös Tennesee:stä, mutta sen ehdin jo lähettää uudelle omistajalle.

Lisäksi tein pojalle tällaisen "sulo vilen pipon" ihan omasta päästä ja Novitasta ohjetta vilkuillen. 100s aloituksessa ja Wool lankana.

Valmistuvat on kuitenkin noita "pikkuisia" kun ne valmistuvat nopeasti. Tytölle on puikoilla kyllä keltainen tunika (samalla ohjeella kuin aikaisemmin valmistunut Puro Batik:sta) mutta se kestää vielä jonninaikaa... toinen etu/takakappale on jo valmiina (molemmat samanlaisia) että ei tässä nyt mistään vuosista sentään ole kysymys :)
Lisäksi kaivelin tuota "oon joskus alottanu, mutta sitten mä kyllästyin ja keksin jotain muuta kivampaa tekemistä" kasaa...
Sieltä löytyi yksi mohairhuivi, teen sen jossain vaiheessa -nyt ei kuitenkaan pysty mohairia kutomaan.
Lisäksi löytyi iänikuinen Minttumaari huivi, Wool langasta. Totinen "ikuisuusrojekti" saa nähdä puranko loppuen lopuksi koko jutun. Se näyttäisi olevan ensinnäkin ihan liian iso (tällä hetkellä 120cm puikot käytössä... jossain kohtaa on varmaan tullut "vähän" liikaa silmukoita...) ja muutenkin en tiedä, jotenkin tökkii koko huivi.
Kesken on myös Kotiväki langasta neulottava liina. Tämä kanssa on vahvasti menossa purkuun... Saa nyt nähdä, malli näytti aluksi ihan kivalta, mutta nyt puolen vuoden marinoitumisen jälkeen se on oikeastaan ihan tyhmän näköinen... Joulun punaista joka tapauksessa, että ei haittaa vaikka vielä vähän marinoituukin.
Lisäksi purkuun on menossa yksi tytölle aloittamani villatakki Samoksesta, on sen verran pitkään marinoitunut, että ei ole enää toivoakaan, jotta mahtuisi likalle edes päälle.
Että tällaista tällä hetkellä käsityörintamalla, varmaan vielä jotain tulee tässä aloitettua... Ostin Puro Batik iloisen kirjavaa lankaa ja siitä varmasti vielä tekeytyy likalle jotain kivaa. Jahka nyt saan tuon keltaisen tunikan ensin tehtyä.
20.04.2010 - 13:19
Nyt alkaa olla sellaiset hetket, että alkaa tuo nuorimmainen aiheuttaa "liikettä nivelissä" ja kutomisaika alkaa jäädä hälyyttävän pienelle tasolle!
Niimpä ratkaisin ongelman niin, että siirryn mahdollisimman pieniin neuleisiin, niin tuntuu, että jotain on saatu aikaiseksikin :)
Onneksi kohde on lähellä, vaikken mitenkään erityisemmin rakasta ihan pienelle tekemistä (koska mun mielestä ne jää aina väärän kokoisiksi...) mutta nyt se on pakon sanelema juttu. Ihan tekemättä kun ei kerta kaikkiaan voi olla!
Sukat ei nyt hotsita tehdä ollenkaan (siis aikuiselle) ja yhdet tekeleet oon jo tässä välissä purkanutkin. Ruma lanka, ruma kuvio, ei sitä kannata alkaa kantapäätä tehdä kun jo siinä vaiheessa varresta näkee, että ihan kammot on :)
Mutta tässä tätä "minivalmista" ja valmistumassa on samalle kohteelle myös oikea "sulovilen" pipokin, ei kylläkään oranssi-ruskeassa värissä vaan ihan tylsästi vaaleansininen :)
Kohde oli koko ajan nyrkki suussa, niimpä otettiin kuvausrekvisiitaksi tutti kehiin.


Sukat oli valmiina pari päivää, ennenkuin sain inspiksen päätellä ne kuuluisat langat. Pipon ja sukat päättelinkin sitten "samalla innolla" ja nyt on autoiluasuste valmiina. Mun mielestä Martat olis voinu heti kutoa noita sukkia joka kokoa ainakin siihen 30 kokoon asti :D Auttamatta laitokselta saadut sukat jäivät pieneksi eli pakottavasta tarpeesta oli äidin myöskin pienimmälle tehtävä villasukat.
14.04.2010 - 13:40
Ai että, mä bongasin, että yhtäkkiä näiden kahden lämpimän päivän jäljiltä on alkanut pihassa tapahtua:

Muuten onkin meillä ollut aika väsyttävää. Ollaan siivoiltu vanhaa kotipaikkaani ja tarkoitus olisi nyt päätyä sen suhteen jonkunnäköiseen ratkaisuun tänä keväänä. Se ei olekaan sitten ihan niin yksinkertaista kuin äkkiseltään kuvittelisi. Tämä kun on asia, jossa sydän sanoo toista ja järki puhuu jotain aivan muuta.
Arvioijan nyt ainakin pyydän paikalle, katsotaan sitten minkälaisista numeroista paikan myynnin suhteen puhutaan ja punnitaan sitten sen pohjalta. Nyt on kuitenkin tämän parin vuoden aikana nähty, ettei aika millään riitä kahden maapaikan ylläpitoon. Ainakaan nyt, kun lapset on noin pieniä ja vaativat vielä huomiota melkoisesti. Muutenkaan en oikein tiedä onko mitään järkeä pitää kesäpaikkana kuivanmaanmökkiä, kun itse jo asuu omakotitalossa maalla. Vaikka siinä mökissä kuinka onkin uimiskelpoinen lampi, mutta vaatii se silti ylläpitoa.
Käsityörintamalla on myös valmistunut tämä:

Oli tosi nopea tehdä ja kaikinpuolin joutuisa malli (Novita Kesä 2010 malli 62) mukamas tunika, mutta kyllä tuo musta on ihan mekkomittainen :) Lanka vain oli yhtä tuskaa! Olen ennenkin kutonut Puro Batikkia, mutta koskaan ei ole ollut näin paljon solmuja, kuin nyt tämän erän kohdalle osui. Jokaisessa lankakerässä oli ainakin yksi solmu ja pahimmassa 3! Kun vielä värien kuuluisi liukua nätisti ja järjestyksessä oli aikamoinen temppuilu, että sain tämän näyttämään edes sinnepäin :) Muuten kyllä tykkään Batik langasta, ja varmasti kudon tytölle vielä tällaisen samanlaisen, mutta teen vähän lyhyemmän, että on oikeasti se tunika :)
Nyt on työn alla Pienimmälle miehelle sukat (sopivan aivotonta) en nyt ole aloittanut mitään sen isompaa, kun toi kesäpaikan siivoaminen on verottanut aika paljon tuota energiapuolta :)
|
Lucky Diver's Abyss
FI29459/09
ruskea labradorinnoutaja
s. 11.3.2009
e. BH Saskian Anastasia
i: FIN MVA & FIN & SE JVA Boompaw's Ruddy Duck

NOU1
Pentukuvia kasvattajan luona
|