Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Turinoita ja tarinoita lähellä sydäntäni olevista asioista. Lapsista, kutomisesta, puutarhasta ja tietenkin perheen karvaisista jäsenistä; unohtamatta sydämeni valittua luolamiestä {#emotions_dlg.foot_in_mouth}

17.03.2011 - 11:53

Tässä herralla potta päässä. Maanantaina oli leikkaus ja torstaina piti laittaa potta päähän, haavaa alkoi vissiin sen verran kutittamaan, ettei malttanut enää antaa laastarin olla. Jätin laastarin ihan varoiksi haavan päälle, vaikka ison siteen otinkin toisena päivänä pois.

Haava itsessään ei ole kovin kaunis

Vaikka siis toki on haavaksi kaunis, siis ei punoita eikä repsota mistään. En vaan oikein osaa arvostaa tuollaista "kanankoipea" :) Lisäksi noi hakaset näyttää tosi ronskeilta, mutta toki, eihän tuollaisessa paikassa mitkään pikkutikit pysyisikään.

Selvästi alkaa myös olla koiralla tylsää, eilen jo kaiveli omasta lelulaatikostaan vanhoja puruluita... Mielenosoituksellisesti niitä sitten rouskutti menemään oikein roppakaupalla :) Tänään ostin kauppareissulta uusia, ettei tule ainakaan puutosta tällä saralla. Harmi vain, että meidän puodeissa on melko suppea valikoima isoja luita, Jorsen leuoissa kun ei mitkään 10cm purukapistukset oikein kestä.

leila kirjoitti 26.03.2011 - 22:24
No olipas Jorselle sattunut kurja tuuri! Paranemisia!
Sartsa kirjoitti 28.03.2011 - 19:20
Voi reppanaa. Toivottavasti paranee pian. Kesäksi kuntoon ja kirmailemaan.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kävijöitä
Lucky Diver's Abyss

FI29459/09

ruskea labradorinnoutaja

s. 11.3.2009

e. BH Saskian Anastasia

i: FIN MVA & FIN & SE JVA Boompaw's Ruddy Duck

 

NOU1

Pentukuvia kasvattajan luona

Blogipohja

Tällä kertaa täältä


 

Tänne osallistun

Täältä minut löydät: Perunalaari