Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Turinoita ja tarinoita lähellä sydäntäni olevista asioista. Lapsista, kutomisesta, puutarhasta ja tietenkin perheen karvaisista jäsenistä; unohtamatta sydämeni valittua luolamiestä {#emotions_dlg.foot_in_mouth}

03.10.2010 - 16:36

Kovasti on sattunut ja tapahtunut tässä välissä. Kotona ollaan edelleen pojan kanssa, mutta myöskin työelämään paluu on jo lähitulevaisuudessa edessä.

Koiraa on treenailtu vähän säännöllisen epäsäännöllisesti. Tokoa pitäisi vielä enemmän jaksaa / ehtiä...

Tänään kuitenkin osallistuimme Pomarkussa taipumuskokeessa, ja hienosti poika suoritti! Tuloksena NOU1 eli Jorse on nyt läpäissyt taipumuskokeen.

Veteen menoa arasteli hiukan (niinkuin tähän asti aina ensimmäisellä kerralla) mutta toinen lokki palautui hienosti ilman ihmettelyjä. Laukauksiin Jorse suhtautui erittäin tarkkaavaisesti, selvästi siis huomaa, että poika on ollut myös käytännön metsällä mukana.

Hakuruutu sujui kaiken kaikkiaan hienosti, melkein väittäisin, että Jorsen paras hakuruutu tähän mennessä. Ei yrittänyt lähteä mihinkään muuhun suuntaan kuin sinne, missä hakuruutu oikeasti oli. Vähän aikaa sitten oli vielä "pientä" hapuilua siitä, missä suunnassa ohjaajasta nähden ne linnut oikein olivat. Jorse palautti hienosti 4 varista.

Pupun löytäminen laahausjäljeltä olikin Jorselle "ihan helppo nakki". Koira lähti lähetyksestä kuin ohjus jälkeä pitkin, ja ei aikaakaan kun pollea noutaja saapui äidin luokse komea pupu mukanaan.

Kaiken kaikkiaan olen tosi ylpeä ja onnellinen noutajan omistaja juuri nyt :)

leila kirjoitti 04.10.2010 - 01:52
Onnittelut hyväksytystä taipparista!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kävijöitä
Lucky Diver's Abyss

FI29459/09

ruskea labradorinnoutaja

s. 11.3.2009

e. BH Saskian Anastasia

i: FIN MVA & FIN & SE JVA Boompaw's Ruddy Duck

 

NOU1

Pentukuvia kasvattajan luona

Blogipohja

Tällä kertaa täältä


 

Tänne osallistun

Täältä minut löydät: Perunalaari