Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Turinoita ja tarinoita lähellä sydäntäni olevista asioista. Lapsista, kutomisesta, puutarhasta ja tietenkin perheen karvaisista jäsenistä; unohtamatta sydämeni valittua luolamiestä {#emotions_dlg.foot_in_mouth}

27.07.2009 - 21:19

Nyt se lilja vihdoinkin on auki ja veikkaus osui melkein oikeaan :) Ei ollutkaan kokonaan punainen vaan hienon kaksivärinen

Lisäksi tuoksuherne on avannut ensimmäiset kukkansa, taustalla tulee ilmeisesti myös verenpunainen. Niin harmittaa, ettei näitä jäänyt koko satsi henkiin, mutta ehkä sitten ensi vuonna.

Kuvasin myös eloonjäämiskamppailua herneen vierestä

Köynnöskuusamassakin on NUPPUJA, käsittämätöntä sen alun jälkeen. Ensin pidin tätä melkein kolme viikkoa ostopurkissa varastossa, sitten iskin maahan, jonka jälkeen koira retuutti pitkin pihaa, istutin uudelleen -ja kiitokseksi kukkia! Ainakin on kestävä laji :D

Dahlian kukka on muuttumassa täysin vaaleanpunaiseksi, kuvaan kunhan saa itsensä "juhlakuntoon".

Mehitähdet ovat myös levinneet kiitettävästi, heittelin niitä viime syksynä vähän sinne tänne, kun niissä oli niin paljon pieniä poikasia, nythän ne sitten on villiintyneet ihan kokonaan

Ja sitten siihen matkaan. Me ollaan lähdössä tänne:

Finland Off Road Tour Vuokatti

Vähän on ajettavaa... Varasin Pyhäjärveltä yhden mökin to-pe yöksi, josta sitten ajellaan aamuvarhain varsinaiseen ajopaikkaan. Muut yöt ollaan Sotkamossa mökillä myöskin. Jorse luonnollisesti lähtee mukaan. Tänään käytiin jätkälle ostamassa valjaat, niin on mukavampi olla, kun joutuu pidempiä aikoja kuitenkin olemaan kiinni. Jorse on kuulemma niin sopeutuvainen, että kyllä se pärjää, "jahka vaan äiti lopettaa hössötyksen" by luolamies...

Ollaan siis reissussa to-su, saa nähdä miten kunto kestää itsekullakin. Ihanaa päästä pois kotoa vähäksi aikaa! Varsinkin kun tiedossa on, että ensi kesänä ei tällaista reissua oikein voi tehdä, niin nyt on juuri oikea hetki. Tänään oon lähinnä keskittynyt listan tekemiseen, että mitä tarvitaan mukaan -puoli huushollia luonnollisesti... Siksi teinkin listan ensin, jonka luolamies hyväksyy -jonka jälkeen vasta tavarat pakataan autoon -eipä ainakaan pääse sanomaan että MINÄ aina otan kaikkea turhaa mukaan :D Listasta ei tähän mennessä tuntunut löytyvän mitään muuta ylimääräistä kuin kynsileikkurit -nooh, eipä kyllä sitää vertaa vie tilaa isossa maasturissa, että enköhän tohdi ne kuitenkin mukaan pakata ;)

sarppa kirjoitti 28.07.2009 - 21:55
Kaunis lilja!:)Ja hyvin olet hämähäkin kuvaan saanut!:)
Oi,varmasti on ihanaa lomalle lähteä!Vaikka lähtisi vain päivän reissulle,niin aina tulee liikaa otettua tavaraa mukaan,mutta kun ikinä ei tiedä mitä tarvitsee!;)Mukavaa reissua teille!
Seija kirjoitti 03.08.2009 - 09:35
- Siinäpä se viikonloppu hujahti ohi; meikäläinen kökki marjapuskassa ja keitteli mehua, sekä pekäsi kamalaa ukkosta...
- Nyt olen innokkaana odottelemassa, miten teidän reissu meni :D
- Sulla vissiin on eka työpäivä tänään, joten lykkyä pyttyyn vaan, ja empatiatunteita sinne :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kävijöitä
Lucky Diver's Abyss

FI29459/09

ruskea labradorinnoutaja

s. 11.3.2009

e. BH Saskian Anastasia

i: FIN MVA & FIN & SE JVA Boompaw's Ruddy Duck

 

NOU1

Pentukuvia kasvattajan luona

Blogipohja

Tällä kertaa täältä


 

Tänne osallistun

Täältä minut löydät: Perunalaari